Kirjoittanut Peter A. Postol | Touko 31, 2012

Uppoava laiva

Vääränlaista optimismia?

Ympäristöstään välittävän ja ajattelevan ihmisen osa ei ole kadehdittava. Yhtäältä on varoitettava ihmisiä nykymenon katastrofaalisuudesta ja toisaalta valettava ihmisiin uskoa paremman vaihtoehdon mahdollisuudesta. Keikkuminen pessimismin ja optimismin, synkistelyn ja valoisien näkymien välimaastossa syö ihmistä. Epävarmuuden aiheuttama ahdistus lieneekin yhtenä syynä siihen, että useimmat ajattelevat ihmiset valitsevat enemmän tai vähemmän selkeästi jommankumman näkökulman. He ryhtyvät joko pessimisteiksi tai optimisteiksi, jotta heidän ei tarvitsisi koko ajan punnita tilannetta, että ollaanko nyt menossa helvettiin vai säilyvätkö päättymättömät bileet sittenkin.

Suurin osa ihmisistä kieltäytyy ajattelemasta koko tilannetta. He ovat niitä päänsä hiekkaan työntäviä strutseja. Kun ei ota selvää, ei tarvitse ottaa kantaa. Niistä, jotka ottavat selvää, suurin osa kallistuu optimismiin, sillä optimisti nukkuu yönsä paremmin ja saa luvan jatkaa elämäänsä pääasiassa niin kuin ennenkin – kunhan vain muistaa silloin tällöin puhua ja vähän ehkä toimiakin paremman tulevaisuuden puolesta. Pessimisti joutuu sen sijaan kasvokkain synkkien virtojen kanssa.

Pessimismi on sen verran harvinaista nykyisessä kulutusilottelun maailmassa, että oli virkistävää löytää Dawen kirja The New Noah – A Climate Change Survival Guide. Siitä ei pessimismi enää juurikaan parane eli pahene. Ikävä kyllä totesin kirjaa lukiessani, että olen Dawen kanssa samaa mieltä useimmista asioista ja löysinkin itsestäni pienen kadoksissa olleen pessimistin – vai oliko se nyt realistin?

Ongelmien katastrofaaliset mittasuhteet

Luettuani 90-luvun puolessa välissä Donella Meadowsin, Dennis Meadowsin ja Jørgen Randersin kirjan Beyond the Limits tajusin, että vaikka kuinka yrittäisimme tehostaa luonnonvarojen käyttöä uudella tekniikalla, söisimme ennen pitkään uudetkin eväämme, jos väestön kasvu ja aineellisen elintason haalinta jatkuisi samaan tahtiin. Kaiken oleellisen, eli väestön, luonnonvarojen kulutuksen ja kasvihuonekaasujen eksponentiaalinen kasvu tuntui vievän vain yhteen suuntaan, kuilun partaalle. Silloin nuorena ympäristönsuojelijana ja tuoreena isänä oli helppo uskoa, että jotain on vielä tehtävissä kunhan se tehdään kunnolla. Niin ilmeisesti uskoivat ko. kirjan kirjoittajatkin vielä silloin, mutta nyt vielä hengissä oleva Dennis Meadows on ilmoittanut, että kestävän kehityksen juna taisi jo mennä. Samaa mieltä on Peter Dowe ja samaan olen kallistumassa minäkin.

Kun minä synnyin vuonna 1960 maailmassa oli 3 000 000 000 ihmistä. Tällä hetkellä kun olen noin 50-vuotias 7 000 000 000 kanssaihmisellä on toiveenaan syödä yhtä hyvin ja elää materiaalisesti yhtä yltäkylläisesti kuin minäkin. Kahdenkymmenen vuoden päästä, jos tai kun olen 70-vuotias, maapallolla on vielä 2 000 000 000 nälkäistä ja kulutusvalmista suuta lisää. Ja maapallon väkiluku voi vielä ylittää 10 000 000 000 ennen vuotta 2050.  Kun tämä väkimäärän eksponentiaalinen kasvu yhdistetään kulutuksen eksponentiaaliseen kasvuun ja ilmaston muutokseen saadaan pommi, joka ei voi muuta kuin räjähtää meidän kaikkien silmille.

Kun kiinalaiset hyppäävät

Joku on joskus sanonut, että kun kiinalaiset hyppäävät kaikki yhtä aikaa, niin maapallo suistuu radaltaan. No, nyt he ovat aloittaneet hyppäämisensä. Kiinassa avataan uusi hiilivoimala kerran viikossa ja rakennetaan kymmeniä uusia lentokenttiä muutaman vuoden sisällä. Kiina ja Intia kuluttavat yli 45% maailman hiilestä. Vuonna 2008 Kiina tuotti Dawen mukaan ilmaan 3.2 tonnia hiiltä per henkilö, Intia 1.2, Ranska 6.6, Saksa 9.8 ja USA 19.8. tonnia. Pelkästään Kiinassa ja Intiassa asuu 2.45 mrd. kuluttajaa eli 36.8 % maapallon asukkaista. Kiinan ja Intian osuus kasvaa voimakkaasti kun näiden maapallon väkirikkaimpien maiden asukkaat nostavat aineellista elintasoaan lähemmäksi meidän tasoa. Vuonna 2010 absoluuttisesti eniten hiiltä tupruttivat ilmaan Kiina, Yhdysvallat, Intia, Venäjä ja Euroopan unioni. Rikkaat maat ulkoistavat yhä enemmän päästöjään. Nyt kehittyvissä maissa tuotettujen mutta lännessä kulutettujen tavaroiden ja palvelujen osuus oli rikkaiden maiden päästöistä 16 prosenttia, kun vuonna 1990 se oli 2,5 prosenttia. Kiinalaiset siis hyppäävät – ja me vielä kannustamme heitä siihen.

Monien arvioiden mukaan maapallo ei kykene nytkään kunnolla ruokkimaan väestöään, ei ainakaan jos liharuoan osuus ruokavaliosta kasvaa nykyistä tahtia. Saati sitten kun syöjien määrä kasvaa koko ajan. Kiinalaisten, intialaisten ja muiden kehittyvien maiden asukkaiden siirtyminen käyttämään yhä enemmän lihaa ruokavaliossaan vähentää tasaisen tappavasti saatavilla olevan ruoan määrää. Samaan suuntaan vaikuttaa länsimaiden tavoite tuottaa biopolttoaineita ruoan sijaan. Kaiken tämän päälle tulee vielä ilmaston muutoksen aiheuttamat megaluokan satoa vähentävät tekijät kuten ilmaston lämpeneminen, sateiden vähentyminen ja sään ääri-ilmiöiden kuten myrskyjen ja tulvien lisääntyminen mm. USA:ssa, Australiassa, Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Jos jo nyt miljoonat kärsivät nälästä ja aliravitsemuksesta, miten suuri tuo määrä onkaan lähitulevaisuudessa?

Vähemmän ruokaa ja siitäkin osa tankkiin

Riisi on tärkein ravinnon lähde noin 3 miljardille ihmiselle. Peräti 80% heidän ruokavaliostaan perustuu tälle viljakasville. Kun päivän minimilämpötila nousee yhdellä asteella, riisin satoisuus vähenee 10% . Ilmasto muuttuu juuri niin, että eniten nousee yöaikainen lämpötila. Kiina onkin ryhtynyt ostamaan maata mm. Afrikasta, jotta se voisi tulevaisuudessa varmistaa kasvavan ja yhä enemmän lihanhimoisen väestönsä ruokkimisen. Tämä ei tietenkään lupaa hyvää afrikkalaisille itselleen, joilla tulee olemaan lämpenemisen ja kuivuuden kourissa entistä vaikeampi ruokkia edes omaa väestöään.

Dawen mukaan biopolttoaineet pahentavat nälkää ilman, että ne tuottavat merkittävää parannusta tai lievennystä ilmastokriisiin tai polttoainepulaan. USA:n tavoitteena on tuottaa 2018 mennessä 20% polttoaineesta etanolina tai biodieselinä. EU:ssa tavoite on tällä hetkellä 10%. Biopolttoaineiden tuotanto syrjäyttää ruoan tuotantoa, tuhlaa vähiä vesivaroja, tuhoaa soita ja sademetsiä ja vapauttaa entistä enemmän kasvihuonekaasuja ilmakehään. Sillä viljamäärällä, millä täyttäisi 100 litran tankin, ruokkisi yhden ihmisen koko vuoden. Kuten Dawe asian ilmaisee: me ajamme, he nääntyvät nälkään.

Myöskään merten aarreaitat eivät pelasta meitä. Maailman tärkeimmät saaliit ovat jo nyt ylikalastettuja ja saalismäärät tulevat tippumaan merien lämmetessä ja happamoituessa. Joidenkin arvioiden mukaan katastrofaalisesti. Vuonna 2000 merisaaliin pyydystämiseen kulutettiin 50 miljardia litraa polttoainetta ja saaliiksi saatiin 80 miljardia tonnia kalaa ja muuta saalista. Kalastus kulutti 1.2% maailman öljystä ja tuotti 130 miljoonaan tonnia hiilidioksidia. Polttoainetta tulee kulumaan yhä enemmän yhä niukemmaksi käyvän saaliin saamiseksi.

Hupenevat luonnonvarat

Öljyhuippu on jo ehkä ohitettu ja joka tapauksessa suurin osa helposta öljystä on jo pumpattu. Jäljellä olevat varannot ovat kovemman työn takana ja aiheuttavat suurempia ympäristöongelmia – erityisesti öljyliuskeen kaivaminen, jalostaminen ja käyttäminen. Eksponentiaalisella tahdilla kaikki muutkin uusiutumattomat luonnonvarat nyhdetään loppuun yksi toisensa jälkeen. Aikataulu vain vaihtelee muutamasta vuodesta muutamaan vuosikymmeneen tai muutamaan vuosisataan. Jälkimmäistä aikataulua tuskin tarvitsee edes miettiä, sillä niin paljon aikaa tällä nykyisellä kulutussivilisaatiolla tuskin on.

USA tuo Dawen mukaan 90% sen tarvitsemista harvinaisista maametalleista Kiinasta. Harvinaisia maametalleja ovat mm. indium, tantalum, germanium, hafnium ja gallium. Näitä käytetään esimerkiksi puolijohteina ja laitteista mm. tietokoneissa, kännyköissä ja aurinkokennoissa. Katalysaattoreiden arvokas platina levitetään ilmaan ja aine yksi toisensa jälkeen hajaantuu platinan lailla kierrätyksen ulottumattomiin: hopea, fosfori, antimoni…jne.

Optimisti ajattelee, että voimme korvata kaiken, mikä loppuu aina vain uusilla aineilla ja innovaatioilla. Pessimisti-realisti Dawe sen sijaan katsoo, että liian usein me käytämme uuden teknologian tuomat hyödyt vain jatkaaksemme kulutuksen kasvattamista ja jätteiden tuottamista. Dawen mukaan teknologian kehittäminen on ollut enemminkin osa ongelmaa kuin sen ratkaisu.

Miksi kukaan ei tee mitään?

Varmasti aika monet tekevätkin, ainakin jotakin. Mutta tuo jotakin on aivan liian vähän ottaen huomioon tilanteen vakavuuden. Ensinnäkin päästöillä ja ilmaston muuttumisella on viive. Maapallon keskimääräinen lämpötila on noussut noin 0.7 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Jo tämä lämpötilan nousu on aiheuttanut suuria ongelmia kuten satotasojen alentumista, kuivuutta, tulvia ja myrskyjen lisääntymistä. Samanmoinen lämpötilan nousu on jo tulossa sen johdosta, mitä olemme tähän mennessä ilmaan päästäneet. Voi siis varmuudella sanoa, että vaikka lopettaisimme kaikki päästömme tähän päivään, satotasot heikkenevät edelleen, kuivuus lisääntyy, tulvat ja myrskyt pahenevat. Mutta emmehän me tietenkään lopeta, vaan päästöt kasvavat koko ajan.

Se, että hybridi- tai sähköautot yleistyvät tai että yhä useampi vaihtaa säästölamppuihin tai muut sinänsä positiiviset ympäristöuudistukset eivät muuta perustilannetta. Kulutuksen kasvu syö nopeasti teknologian kehittymisestä aiheutuneet säästöt oli teknologian kehittämisellä miten hyvä tarkoitus tahansa. Hiilipohjaisten polttoaineiden käytön jatkamista perustellaan sillä, että hiili voidaan ottaa talteen voimalaitoksissa ja dumpata maanalaisiin varastoihin ikuisiksi ajoiksi. Samalla unohdetaan mainita, että varastot saattavat vuotaa ja että 60%:ia hiilestä ei koskaan saada talteen, koska sen tuprutus hajaantuu lukemattomille kuluttajille mm. heidän kodeissaan ja autoissaan. Dawen mukaan myöskään energian säästö ei pelasta meitä, sillä säästyneet varat käytetään helposti johonkin muuhun haitalliseen kulutukseen. Lisäksi globaalissa taloudessa säästynyt energia myydään vain halvemmalla jonnekin muualle – käyttämättä se ei jää niin kauan kuin on kysyntää. Ja kysyntä on taattu. Varmin keino saada oikea hiilisäästö aikaiseksi olisi, että esim. maailman suurin öljynviejä Saudi-Arabia laittaisi hanat kiinni. Me kaikki tiedämme kuinka todennäköisesti se taas on.

Entä jos kaikki maailman johtajat hyppäisivät yhtä aikaa ja päättäisivät tehdä asialle jotakin? Tällä hetkellä ei siltä kyllä näytä. USA, Kiina, Intia ja Venäjä eivät suostu mihinkään ratkaisevan merkittäviin päästövähennysohjelmiin, eikä EU:n tavoitteet ole hääppöisiä nekään. Ainoat, jotka tuntuvat olevan tosissaan, ovat merenpinnan noustessa hukkuvat Tyynen valtameren pienet saarivaltiot ja ilmastokokouksia kiertävät ympäristöaktiivit. Näiden lilliputtien hyppäämisellä ei suuntaa vielä muuteta. USA syyttää Kiinaa, Kiina USA:ta jne., eikä kukaan merkittävä taho tee oikeastaan mitään ratkaisevan merkittävää. Strategiana tuntuu olevan se, että ’neuvotteluilla’ pyritään vain voittamaan aikaa ja toivotaan, ettei tarvitse riskeerata omaa uraa yrittämällä muuttaa asioita. Samalla toivotaan salaa, että ihme tapahtuisi ja synkät pilvet haihtuisivat kuin itsestään pois.

Kaikkien kriisien äiti

Mihin tämä kaikki sitten johtaa? Kriisiin, kyllä, mutta kuinka syvään? Historia on osoittanut, että jo pelkkä väestöräjähdys lisää sotia. Mitä enemmän väestössä on joutilaita, naimattomia ja äänioikeudettomia nuoria miehiä, sitä räjähdysherkempi yhteiskunnallinen tilanne on. Maailma on jo nyt täynnä tämmöisiä alueita Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Kun keitokseen lisätään vielä nälkä, kamppailu puhtaasta vedestä, tuottavasta maasta, hupenevista sadoista ja luonnonvaroista, myrskyjen, tulvien ja muiden sään ääri-ilmiöiden aiheuttama ympäristöpakolaisuus, niin hyvävatsaisellekin pessimistille tulee ymmärrettävästi halu kääntyä optimistiksi tai työntää pää hiekan sisään.

Tulevan kriisin syvyys riippuu osaksi siitä, miten pahaksi ilmastokriisi äityy. Tähän puolesta saattaa vaikuttaa se, miten paljon ilmastoa lämmittäviä kasvihuonekaasuja me päästämme ilmaan ja miten hyvin tai huonosti muutenkin voimme hillitä ilmaston lämpenemistä. Käytän tarkoituksella sanaa ’saattaa’, sillä kukaan ei loppujen lopuksi tiedä, ovatko ilmaston takaiskytkennät (metaanin vapautuminen arktisilta alueilta jne.) jo aloittaneet sellaisen lämpenemiskierteen, jolle ihminen ei voi enää mitään tehtiin me ihan mitä tahansa. Hyvällä tuurilla me voisimme tehdä ilmastonmuutokselle jotakin, ja silloinkin jos ottaisimme tilanteen tarpeeksi vakavasti. Kahvikupillinen ei riitä tulipalon sammuttamiseen, jos tarve on vähintään sangollisille. Huolimatta kaikista myönteisistä uutisista koskien uusiutuvaa energiaa, energiansäästöä ja ympäristötietoisuuden lisääntymistä,  tällä hetkellä kaikki (erityisesti ihmisten vimmainen halu kuluttaa maksoi mitä maksoi, ihmisten haluttomuus maksaa ’ylimääräistä’, poliittisen tahdon puute ja nykytalouden lainalaisuudet) viittaavat siihen, että tulipalo on roihahtamassa ja se, mitä on tarjolla, on lähinnä ’kupillisia’. Tämän takia kriisistä näyttää vääjäämättä tulevan ihmiskunnan karvain kottelemus.

Kun nouseva merenpinta ja pahenevat tulvat hukuttavat alavat, tiheästi asutut ja hedelmälliset rannikkoalueet allensa, kun kuivuus muuttaa entiset viljelymaat autiomaaksi, niin silloin massat lähtevät liikkeelle jäädäkseen henkiin. Dawen mukaan ilmastokatastrofit koskettivat vuonna 2001 165 miljoonaa ihmistä. Kun kriisi etenee, kriisin kynsiin joutuvien määrä kasvaa huomattavasti. Nouseva merenpinta vie kodit ja viljelymaat Dawen mukaan mm. 50 miljoonalta amerikkalaiselta, 120 miljoonalta bangladeshiläiseltä, 150 miljoonalta intialaiselta ja 250 miljoonalta kiinalaiselta. Ympäristöpakolaisten määrässä puhutaan silloin ei miljoonista, vaan sadoista miljoonista epätoivoisista turvapaikan etsijöistä. Kuinka moni näistä silloin suuntaa katseensa kohti kotoista Suomeamme – miljoona vai kaksi?

Rakenna arkki

Dawen kirjan johtopäätökset tilanteesta ovat: hanki selviytymistaitoja, etsi itsellesi heimo ja perusta omavarainen yhteisö paikkaan, jota voi puolustaa vaeltavia ryöstelijöitä vastaan. Joku voisi ajatella, että Dawe on katsonut liikaa Mad Max-elokuvia, mutta loppujen lopuksi kriisi voi pahimmillaan kehittyä siihen suuntaan, että valtiot yksi toisensa jälkeen yksinkertaisesti romahtavat. Näin on tapahtunut useita kertoja ennenkin historiassa ja näin voi tapahtua myös tulevaisuudessa.

En ole varma johtuuko pettymykseni ympäristövalistuksen tehoon ikääntyvän miehen väsymyksestä vai siitä, että olen objektiivisesti havainnut valistuksen tehottomaksi keinoksi saadaan juuri mitään todellista aikaiseksi. Olen taipuvainen kannattamaan monessa asiassa Dawen johtopäätöksiä. Siinä missä aikaisemmin olen ajatellut, että me olemme kaikki samassa veneessä ja pysymme pinnalla tai hukumme yhdessä, ajattelen nyt, että jotkut voivat pysyä pinnalla, vaikka suurin osa olisikin päättänyt upottaa laivan. Siis Nooan taitoja hankkimaan ja omaa arkkia rakentamaan.

Selviytymistaidot

Kun yhteiskunnat romahtavat, paras paikka selviytyä on poissa kaupungeista, maaseudulla, rannikolla, metsissä. Kaikkien selviytymistaitojen äiti on taito osata tuottaa ruokaa. Metsästyksellä, kalastuksella ja luonnontuotteiden keräämisellä voi rikastaa ruokavaliotaan, mutta perusravinnon pitää tulla viljelemällä maata. Maapallo elättää metsästäjä-kalastajia vain hyvin pienen määrän, mutta maanviljelijöitä paljon enemmän. Varautuminen selviytymiseen alkaa siis maan ja viljelytaitojen hankkimisella, jos niitä ei ole jo entuudestaan. Muita välttämättömiä taitoja ovat kyky säilöä ruokaa ilman sähköä (kuivaaminen, keittäminen yms.) ja tuottaa polttoainetta talon lämmitykseen. Hyviä, jos ei peräti välttämättömiä taitoja ovat myös kyky tehdä erilaisista uusiutuvista ja uusiutumattomista materiaaleista (kuten puusta, nahasta, metallista jne.) tuotteita ja työkaluja.

Minusta tuntuu siltä, että paras tapa aloittaa valmistautuminen selviytymiseen köyhtyneessä maailmassa, on luopua poliitikkojen ja talousajattelijoiden kiusaksi jo nyt yksi asia kerrallaan nykyisistä kulutustavoista. Mitä vähemmällä tulemme toimeen, sitä helpommin voimme keskittyä siihen, minkä oppiminen on tärkeintä. Kun vähentää kulutusta, mutta käy edelleen palkkatöissä, niin rahaa pitäisi tietysti pikku hiljaa kertyä tilille säästöön. Tässä välivaiheessa voi käyttää säästyneet rahat selviytymisen kannalta tärkeisiin ostoksiin, kuten maan, työkalujen ja taitojen hankkimiseen. Kun arkki alkaa olla riittävän valmis, voi hypätä kulutusyhteiskunnan ulkopuolelle ja alkaa auttamaan paremmin myös muita valmistautumaan pahemman varalle.

Mitä useampia arkkeja on, sitä paremmin olemme varautuneet kun se suuri aalto iskee. Ja jos nyt kuitenkin ihme tapahtuisi, eikä suuri aalto iskisikään, voimme todeta, että olemme nostaneet vapaaehtoisesti oman elämämme laatua ja saamme elää lähellä luontoa. Tai kuten eräässä pilapiirroksessa kun mies kysyy toiselta ilmastokokouksessa: ”Entä jos ilmastonmuutos onkin vain huijausta ja me luomme paremman maailman turhan takia?”

Advertisements

Responses

  1. Valitettavasti olet aivan oikeassa. NASAn ja muiden huipputason tutkijoiden erittäin monipuolista työtä on pakko uskoa, jos ajattelee rationaalisesti. Esimerkiksi, jos katselee ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kehittymistä, niin pitoisuuden nousu vaikuttaa vain kiihtyvän. James Hansen (NASA) ennusti jo vuonna 1981 Science lehdessä melko osuvasti maapallon lämpötilan nousun 30 vuodeksi eteenpäin. Vihreää maata on enää vain yksi hehtaari yhtä maapallon asukasta kohden. Tästä maa-alasta on saatava ruoka, biopolttoaineet, raaka-aineet, tontit ym. ja lisäksi elävän maaperän metsineen on pystyttävä ylläpitämään aineiden luonnollinen kiertokulku. Sitten vielä Ilkka Hanskin hyvin kuvaama biologisen maailman yksipuolistuminen. Tekniikan on muututtava erittäin radikaalisti tai yhteiskunnat särkyvät kuten aikoinaan kansainvaelluksen aikoihin. Tavallaan kansainvaellus etelästä pohjoiseen on jo alkanut. Voi olla, että ääripoliittiset ja ääriuskonnolliset liikkeet leviävät, jolloin lopullisesti menetetetään mahdollisuudet mihinkään hallittuun muutokseen. Nälkä viimeistään radikalisoi ihmiset.

  2. […] Ympäristölupaus Uppoava laiva […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: