Kirjoittanut Peter A. Postol | marraskuu 17, 2012

Epäilyn kauppiaat ja kylmä sota ympäristönsuojelua vastaan

Minun on ollut vaikea käsittää, miten kiivaasti ja lannistumattomasti eräät tahot ovat vastustaneet elämäntapamme ja yhteiskuntamme ohjaamista kestävän kehityksen suuntaan. Minulle ympäristönsuojelussa on aina ollut kyse ihmisten, niin nykyisten kuin tulevienkin sukupolvien suojelusta. Siksi tuntuukin aivan käsittämättömältä, miten kukaan on voinut vastustaa tällaista hyvän tekemistä.

 

Hyökkäykset ympäristötavoitteita ja -arvoja vastaan ovat kohdistuneet säännöllisesti sellaisiin suuren mittaluokan asioihin, joiden vastustaminen ei osoita tervettä järkeä. Esimerkiksi 70- ja 80-luvulla kiistettiin, että teollisuuden happosateilla olisi haitallisia vaikutuksia metsiin ja vesistöihin ja että stratosfäärin otsonikerros olisi ohenemassa. Tänä päivänä kiistetään, että ilmasto olisi lämpenemässä meidän omien toimiemme seurauksena.

Tupakkateollisuuden asialla

Kalifornian yliopiston tieteenhistorian professorin Naomi Oreskesin ja Kalifornian teknologian instituutin historian tutkijan Erik M. Conwayn vuonna 2010 julkaistu kirja ”Merchants of Doubt – How a Handful of Scientist Obscured the Truth on Issues from Tobacco Smoke to Global Warming” (suoraan käännettynä Epäilyn kauppiaat – kuinka kourallinen tutkijoita sumensi totuuden tupakan poltosta ilmaston lämpenemiseen) selventää merkittävästi, mistä ympäristösuojelun vastustamisessa on ollut kysymys viimeisen yli 40 vuoden aikana.

 

Oreskesin ja Conwayn kirja kuvaa terävästi kuinka tupakkateollisuus aloitti jo 50-luvulla hyökkäyksen tupakan haittavaikutukset osoittaneita tutkijoita vastaan. Strategiana oli luoda epäilyä tutkijoiden tutkimusten laatua kohtaan ja tuoda voimakkaasti esiin tupakkateollisuudelle myötämielisten tutkijoiden ja lääkärien mielipiteitä. Tällä haluttiin osoittaa, että tieteellinen keskustelu olisi ollut ikään kuin kesken. Alan riippumattomille tutkijoille asia oli kuitenkin täysin selvä viimeistään 60-luvun alkuun mennessä: tupakka aiheutti mm. keuhkosyöpää, keuhkolaajentumaa, sydän- ja verisuonitauteja jne. Asian ydin oli Oreskesin ym. mukaan ollut selvä jo 30-luvulla, kun saksalaiset tutkijat osoittivat, että tupakanpoltto aiheuttaa keuhkosyöpää. Tupakkateollisuuden ja sen maksamien ”asiantuntijoiden” kyyninen tavoite oli voittaa aikaa, jotta voittojen haalimista voitaisiin jatkaa mahdollisimman pitkään – huolimatta tupakan aiheuttamasta kärsimyksestä. Tupakkateollisuuden edustajan muistion teksti vuodelta 1969 ilmaisi asian ytimen: ”Epäily on tuotteemme, sillä se on paras keino kilpailla tosiasioiden kanssa”.

Markkinafundamentalismi

Tupakkateollisuudessa kehitettyä epäilyn strategiaa sovellettiin menestyksellisesti 60-luvulla DDT:n aiheuttamien ongelmien sivuuttamiseen, 70- ja 80-luvulla happosadeongelmien ja otsonikadon kieltämiseen sekä 90-luvusta lähtien ilmaston lämpenemisen epäilyyn. Kyse ei ole ollut kuitenkaan pelkästään teollisuuden ja poliittisten tahojen masinoimasta ympäristötutkimuksen mitätöimisestä. Teollisuuden ja hallinnon apuna toimi Oreskesin ja Conwayn mukaan myös joukko eläköityneitä tutkijoita, jotka antoivat kasvonsa, nimensä ja arvovaltansa ympäristönsuojelun vastaiseen toimintaan.

 

Suurin osa näistä epäilyn kauppiasta oli Oreskesin ja Conwayn mukaan fyysikoita, jotka olivat ansainneet kannuksensa kylmän sodan aikaisessa taistelussa kommunismia vastaan. Asevarustelukilpailun päätyttyä Neuvostoliiton häviöön, he löysivät ympäristönsuojelusta uuden, kommunismia muistuttavan vihollisen. Kuten he sanovat, ympäristönsuojelu on vihreä puu, jolla on punaiset juuret…tai että ympäristönsuojelu on kuin meloni, vihreää päältä, mutta punaista sisältä. Oreskes ja Conway kirjoittavat, että näille kylmän sodan sotaratsuille kaikkinainen puuttuminen vapaaseen markkinatalouteen, oli kyse sitten ympäristönsuojelusta tai muusta säätelystä, on uhka yksilönvapaudelle. Eräs näistä entisistä tutkijoista, kuvasi ajatuksenjuoksuaan niin, että hänen mukaansa otsonikadolla varoittelevilla oli ”todennäköisesti omia piilotavoitteitaan, jotka eivät pelkästään liity ympäristönsuojeluun, vaan siihen, että he haluavat muuttaa meidän talousjärjestelmäämme.” Samainen epäilyn kauppias totesi passiivista tupakointia koskevassa keskustelussa: ”Jos emme kunnollisesti rajaa hallinnon roolia vaarojen kontrolloimisessa…ei käytännössä ole mitään rajaa sillä, kuinka paljon hallinto voi kontrolloida meidän elämäämme.”

Huonoja ideoita myös vientiin

Muukaan maailma ei ole säästynyt amerikkalaisen ympäristösodan roiskeilta. Mitä suuri Amerikka tekee edellä, sitä myös pieni Suomi jäljittelee perässä. Toisin kuin USA:ssa, Suomessa ympäristönsuojelun vastainen julkinen toiminta on ollut lähinnä yksittäisiä hyökkäyksiä. Tästä on kuitenkin muutamia poikkeuksia. Yksi näistä on Ylen MOT-ohjelma, joka jaksoi entisen toimittajansa Martti Backmanin johdolla systemaattisesti kiistää käytännössä kaiken Suomessa ympäristön ja kestävän kehityksen hyväksi tehtävän työn alkaen kierrätyksestä aina ilmastonsuojeluun asti. Luettuaan Oreskesin ja Conwayn kirjan, on helppo nähdä, mistä lähteestä MOT-ohjelman tekijät ovat ammentaneet innoituksensa.

 

Yhtä lailla kuin valtameren toisella puolella, myös Suomessa epäilyn varjolla on ollut suuri vaikutus ympäristöuhista käytyyn keskusteluun. Monien kansalaisten ja jopa päättäjienkin mielestä tutkijat ovat liioitelleet esimerkiksi ilmastonmuutosta. Erityisen selvästi tämä epätietoisuus tosiasioista näkyy lehtien ja netin keskustelupalstojen mielipidekirjoituksissa. Niissä kierrätetään uudestaan ja uudestaan amerikkalaisten epäilyn kauppiaiden jopa vuosikymmeniä sitten lanseeraamia väittämiä koskien erilaisia ympäristöuhkia. Amerikkalainen sanonta kuuluu, että jos idea on tarpeeksi huono, se elää ikuisesti.

Tiedeyhteisö ja konsensus

Siinä missä esimerkiksi USA:ssa vain vähän yli puolet kansalaisista uskoo, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama ongelma (republikaanien presidenttiehdokkaista 0 %), ilmastotutkijoista eli kyseisen asian todellisista asiantuntijoista, 97 % tietää, että näin on. Kun tilanne on tämä, voidaan todeta, että vaikka ilmastonmuutoksesta on konsensus eli enemmän kuin riittävä yksimielisyys alan tutkijoiden kesken, olemme pulassa.

 

Tutkimus, varsinkin luonnontieteellinen tutkimus, on nykyisin hyvin kapea-alaista ja sitä pystyvät arvioimaan vain juuri sen alan asiantuntijat. Ilmastonmuutosta epäilevät eivät käytännössä ole edes USA:ssa muutamaa tapausta lukuun ottamatta ilmastotutkijoita, vaan he ovat luoneet uransa aivan muilla aloilla. Tämä ei silti estä heitä kritisoimasta näennäisen tieteellisesti ilmastotutkimuksen tuloksia ja johtopäätöksiä. Yhteistä näille todellisuuden kieltäjille on se, että heillä on omasta mielestään riittävästi kykyä ymmärtää mitä tahansa tutkimusta ja että heidän tekemänsä johtopäätökset ovat oikeita, kertoi alan konsensus tilanteesta mitä tahansa.

Keneen kannattaa luottaa?

Oreskes ja Conway katsovat, että tieteen tekeminen ei ole enää niinkään yksittäisten tutkijoiden sankaritekoja, vaan yhteisöllistä toimintaa. Ilmastonmuutoksen kaltaisen monimutkaisen vyyhdin ymmärtämisessä tarvitaan havaintojen ja teorioiden yhteisöllistä testaamista ja arvioimista. Juuri sitä tiedeyhteisö tekee ja osittain sitä tarkoitusta varten on myös perustettu kansainvälinen hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change). IPCC on koonnut jo vuodesta 1990 alkaen tieteellisiä arviointiraportteja ilmaston muuttumisesta. IPCC:n raportit pohjautuvat tuhansien maailman parhaiden ilmastotutkijoiden työhön ja ne kertovat selvästi tiedeyhteisön kannan ilmaston muuttumiseen: ilmasto on lämpenemässä, pääsyy on selvästi ihmisen toiminnassa ja lämpenemisen vaikutukset ovat hyvin vakavia.

 

Keneen meidän tavallisten kansalaisten sitten kannattaa luottaa ympäristöasioissa ja erityisesti nyt ilmastokeskustelussa? Asia on hyvin selvä ja yksinkertainen: alan tiedeyhteisöön, ei yksittäisiin tutkijoihin, olipa heidän viestinsä miten vakuuttava tahansa. Maailmalaajuisesti tällaisen konsensuksen olemassa olon ilmaisee ilmastoasioissa juuri IPCC. Eri maissa myös kansalliset tiedeyhteisöt ovat selventäneet kantansa kiistanalaisiin ympäristö- ja terveyskysymyksiin. Yhdysvalloissa esimerkiksi maan terveysvirasto (U.S. Public Health Service) totesi jo 1957, että tupakka on pääsyyllinen keuhkosyöpien lisääntymiseen. Saman totesi USA:n syöpäjärjestö (American Cancer Society) paria vuotta myöhemmin.  Kaikki maailman merkittävimmät tieteelliset järjestöt ovat todenneet, että suurin osa viime vuosikymmenten lämpenemisestä on aiheutunut ihmisen toiminnasta. Kaikkiaan näitä konsensuksen allekirjoittaneita tiedejärjestöjä oli vuoteen 2010 mennessä yli 50.

Puhtaat jauhot

Tiedeyhteisön toiminnan perusteena on vertaisarviointi, jota ilman koko tiedettä ja tiedeyhteisöä ei olisi oikeastaan olemassakaan. Tutkijat tutkivat ja kirjoittavat tuloksensa kollegoidensa arvioitaviksi. Jos tutkimus läpäisee vertaisarvioinnin seulan, tutkimus voidaan julkaista alan tiedejulkaisuissa. Julkaistavalla aineistolla täytyy olla jotain uutta annettavaa alan tieteelle. Oreskesin ja Conway kirja paljastaa kuinka epäilyn kauppiaat loivat tupakkasodista alkaen aivan omia ”tiedejulkaisujaan” ja ”tiedejärjestöjään”, jotta he voisivat saada tekeleensä julkaistuksi ja näyttämään siltä, että tiedeyhteisö ei ole yksimielinen käsiteltävässä asiassa.

 

Kaikilla tutkijoilla tai julkisilla keskustelijoilla ei yksinkertaisesti ole puhtaita jauhoja pussissa. Heidän kantojaan voi sumentaa ideologia tai jopa raha. Ironista näissä kiistoissa on ollut se, että mm. IPCC:tä korruptiosta kritisoivat tahot ovat itse tiiviissä yhteistyössä mm. öljyteollisuuden kanssa. Esimerkiksi Exxon Mobil on Oreskesin ja Conwayn mukaan rahoittanut ilmastonsuojelun vastaista toimintaa miljoonilla dollareilla. Ironista on myös se, että samalla kun epäilyn kauppiaat syyttävät IPCC:tä ja koko alan tiedeyhteisöä huonosta tieteenteosta tai peräti maailmanlaajuisesta salaliitosta, he itse ovat luoneet organisaatioita synnyttämään ja kierrättämään väärää tietoa ilmaston lämpenemistä ja sen vaikutuksista. Koska he ovat hävinneet taistelun tieteestä, he hyökkäävät tieteen ulkopuolella ja yrittävät saada hämminkiä aikaiseksi julkisessa keskustelussa.

Päättymättömät pidot

Me suomalaiset olemme tottuneet siihen, että jos jokin asia vaikuttaa asiallisesti esitetyltä tai jopa tieteelliseltä, siinä olettaa olevan totuuden siementä joukossa. Useimmat meistä myös uskovat, että korkeasti koulutetut ihmiset tietävät yleensä mistä puhuvat. Epäilyn kauppiaat, niin meillä kuin muualla ovatkin useimmiten korkeasti koulutettuja, jopa väitelleitä tohtoreita ja usein myös omalla alallaan ainakin jossain vaiheessa arvostettuja ns. oikeita tutkijoita. Näitä veijareita voi olla vaikea epäillä, varsinkin jos he käyttävät sujuvasti tieteellisiä käsitteitä kantansa esittämisessä.

 

Epäilyn kauppiaita on myös helppo uskoa, sillä heidän viestinsä on hyvin houkutteleva: kaikki on hyvin, mikään vakava ympäristöongelma ei ole uhkaamassa meitä. Mikä olisikaan lohduttavampaa nykymaailmassa, kuin se, että joku voisi todeta, että suuret ympäristöhuolet olisivat olleet vain erehdystä? Se antaisi meille mielenrauhan jatkaa elämämme yksilötasolla ja yhteiskunnan tasolla niin kuin ennenkin. Oreskes ja Conway kuvaavat nykytilannetta eräänlaisina pitoina, joissa kaikki pöytään päässeet saavat syödä ja juoda vatsansa kyllyydestä kuvitellen, että kaikki on ilmaista. Sitten tarjoilija kuitenkin tulee ja kertoo, että on maksun aika. Tätä ilonpilaajaa ei haluta uskoa. On helpompi kuunnella sitä, joka kieltää, että mitään pitäisi maksaa. Ammutaan siis viestintuoja ja ammutaan koko tiedeyhteisö, joka kertoo, että nyt olisi aika muuttaa suuntaa.

Ilmaisia lounaita ei ole

Ympäristöviestien tuojia on ”ammuttu” aina kun heillä on ollut ikäviä viestejä tuotavanaan: DDT ja muut myrkyt, tupakka, ydintalvi, happosateet, otsonin tuhoojat, kasvihuonekaasut. Kaikissa näissä tapauksissa ympäristöviestien tuojat ovat olleet lopulta oikeassa. Kukaan ei oikein haluaisi lopettaa hyviä pitoja. Ympäristöliikkeellä ja kaikilla, jotka tekevät työtä kestävän kehityksen edistämiseksi on valitettavasti vielä suunnattomasti tehtävää, jotta voimme vielä joskus viettää sellaisia pitoja, joiden laskut eivät muodostu liian suuriksi ja jotka maksetaan ajallaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: